*

Joonas Miettinen Uskalla olla ihminen

Aito Rakkaus

Hän kävelee vaaleaturkkisen labradorinnoutajan kanssa kadun valoisaa puolta. Joka kerta kun hän on kävellyt ohitseni, hän näyttää hymyilevän, vaikka ei hymyilisi. Hänen koiransa vie häntä välillä eteenpäin, silloin kun hän jää itse haparoimaan tienristeykseen.

Hän ei katso koskaan silmiin vaan aina hieman ohitse. Tuon miehen koira kulkisi hänen vierellään, vaikka hän ei pitäisi siitä kiinni. Mutta hänen täytyy.

Hän kävelee kotiovellensa ja etsii avainta lukkoon. Koira odottaa ja heiluttaa häntäänsä ja on sen oloinen kuin ei  tarvitsisi koskaan mitään muuta. Pelkästään kulkea hänen vierellään ja sitten ruokaa.

Mies saapuu kotiin ja riisuu koiraltaan painavat valjaat päältä. Koira vain odottaa ja katsoo häntä. Mies koskettaa käsillään valkoista seinää ja tietää sitten missä päin on keittiö. Hän kävelee hitaasti keittiöön ja ei tiedä, että häntä katsotaan.
Hän kävelee ruokapöydän lähelle, kunnes törmää toiseen ihmiseen.

Hän pysähtyy ja kuulee toisen hengittävän hänen lähellään.

Hän nostaa kätensä ja koskettaa kovettuneilla sormenpäillään edessä olevan ihmisen kasvoja. Hän piirtää poskien ääriviivat ja tuntee ihon juonteet silmien ympärillä. Hän kokeilee huulia ja niiden korkeaa amorinkaarta. Hän koskettaa korvanlehtiä ja tuntee päälaen tutun muodon silittämällä hiuksia.

Hän ei koskaan katso silmiin vaan aina hieman ohitse.

Uunissa on pellillinen sämpylöitä, eikä mies saa nenäänsä muuta tuoksua. Hän muistaa vuodet, jolloin uuni oli kylmä. Hän muistaa hetket, jolloin hän oli varma ettei selviä.
Hän siirtyy lähemmäksi toista ihmistä. Niin, että välissä ei ole yhtään ajatusta eikä muuta kuin aistiminen.

Hän vaivoin kuulee kuinka hentoinen hengitys tuo toisen ihmisen hänen todellisuuteen.

Hänen silmäkulmaansa syntyy kyynel ja se syntyy pelkästä liikutuksesta.

Hän ei ole nähnyt rakastaan kymmeneen vuoteen. Eikä tule koskaan näkemään. Hän on sokea.

Silti hän tuntee sen mikä on rakkauden lähtökohta. Aistiminen.

Ja vasta sitten tahtoa ja taitoa pitää kiinni.

Ja hänellä on vielä aisteja, koska hän elää. Edes yksi niistä. Se riittää hänelle.
Ja hänellä on tahtoa, vaikka vuoroin ne ovat vaihdelleet. Milloin tahto on kadonnut, mutta hän on kokenut tunteen olevan jossakin. Milloin tunteet ovat kadonneet, mutta hän on tiennyt tahdon tuovan ne itsestään esille.

He istuvat pöytään ja istuvat hiljaa. Sämpylöiden tuoksu sulkee heidät piiriin, jossa ovat vain he kaksi. He aistivat toisensa ja rakkauden, vaikka eivät puhu. Vaikka he vain ovat.

Ja sitten he antavat yhdessä koiralle tuoreen sämpylän.
 


Me tulemme usein parisuhteeseen täynnä odotuksia, mielikuvia ja unelmia. Jo alkuhetkistä lähtien elämme siinä maailmassa, jossa ei ole todellista rakkautta. Jos antaisimme aistiemme päättää mielikuvien ja odotusten sijasta, me luultavasti olisimme enemmän ihmisiä myös niille, joita pelkäämme ja vihaamme.


Aito rakkaus ei ole pääteltävissä. Se ei ole ajatuksen tai ideologioiden tulosta. Sitä ei voi synnyttää toteuttamalla sääntöjä tai noudattamalla velvollisuuksia. Rakkaus ei ole muuta kuin riisuttu ydin, alastomuutta toisen vierellä. Vetovoiman ja puhtaan pelottoman vuorovaikutuksen hehkua. Niin kuin kuu ei vedä maata puoleensa, vaan molemmat toisiaan.

Se ei ole näkevien ihmisten etuoikeus. Se ei ole heterojen etuoikeus. Eikä se ole älykkäiden tai rikkaiden. Vähäosaisten tai kuuluisuuksien. Ei terveiden tai sairaiden. Jos joku haluaa rakastaa, anna hänen rakastaa.

Sillä rakkaus on.

Lakataan tuomitsemasta ja vihaamasta muita. Nostakoon se ensimmäisen kiven, kuka tuntee sen mitä on aito rakkaus. Heittäköön sitten kiven, jos on valmis antamaan tuon rakkauden pois.

Vaikka maailma ympärillä tuntuu pahalta ja raa'alta.

Vain elävää voi rakastaa, koska kaikki muu on ajatuksen luomaa rakkautta. Ihmistä ei voi ikävöidä. Voi ikävöidä vain mielikuvaa. Todellinen kaipaus asustaa rinnassa, ei ajatuksena mielessä. Ja tunteet liikkuvat kuin revontulet, ne häviävät ja taas syttyvät. Rakkaus ei ole muistoja, vaan alati uutta. Se on tunnetta täyttymisestä ja toteutumisesta. Niin vähän tarvitsee rakkauteen. Ja niin paljon on tehtävissä, jos sitä haluaa vaalia.

 

"Rakastan sinua,
en vain siksi mitä sinä olet,
vaan siksi mitä minä olen,
kun olen sinun kanssasi."

-Tuntematon
 

Vaikka rakkaus voi olla ikuinen suhde, se voi olla myös ohikiitävä hetki. Se voi olla vuosikymmenien etsimistä, ja lopulta kipeä vapautus. Se voi olla vanhaan uudelleen rakastumista ja luottamuksen rakentamista. Se voi olla kaiken kipujen ja tuskaisen rehellisyyden arvoinen. Ei ole aina rakkautta pitää kiinni, on yhtälailla rakkautta päästää irti. Ei ole yhtä sääntöä, mutta on löydettävissä jotakin mikä on itselle riittävää.

On hyvä tutkia sisintään, ehkä lukeakin rakkaudesta, jotta voi kokea sen ettei joku päivä enää tarvitse. On hyvä lähteä etäälle, ja palata taas lähelle, jotta tietää mitä omassa sydämessään kantaa.
  Mitä vähemmän tiedät rakkaudesta, sitä lähempänä olet sitä.



Silloin voi löytää itsensä ja toisensa. Ja sen, jota ei voi lopulta sanoin kuvailla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset