Joonas Miettinen Uskalla olla ihminen

Kannatko mukana menneisyytesi haavoja ja arpia?

Vaikka olet tiettävästi jo aikuinen:

Pelkäätkö epätavanomaisen paljon epäonnistumista? Tuntuuko, ettet ole hyväksytty? Kaipaatko kipeästi huomiota? Ajatteletko, ettei kukaan arvosta sinua? Tarvitsetko muiden hyväksynnän teoillesi, mielipiteillesi? Tuntuuko, että jäät jatkuvasti vajaaksi jostakin, rakkaudesta, läheisyydestä?

On todennäköisesti niin, että lapsi sinussa kaipaa hyvitystä kokemalleen tai sille ettei ole jotakin olennaista elämässään kokenut.

Hyvin usein on niin, että kannamme mukanamme lapsuuden haavoja ja arpia.

Lapsuudessa elämämme on ollut toisten ihmisten käsissä. Olemme olleet riippuvaisia aikuisista, jotka ovat auttaneet meitä turvaamaan fyysiset ja emotionaaliset tarpeemme. He ovat välittäneet meistä omalla tavallaan; pukeneet meidät kylmää säätä varten, ruokkineet aamupuurolla, vieneet ehkä harrastuksiin ja kuunnelleet toisinaan huolemme. Vanhemmat, tai meitä hoitaneet aikuiset ovat kuitenkin myös itse erilaisten tunteiden ja tarpeiden ristiriidoissa. He ovat oman vointinsa, näkemyksensä ja kokemustensa kautta reagoineet kasvatustehtäväänsä monesti lapselle haitallisella tavalla. He ovat syyllistäneet, jättäneet selittämättä, neuvoneet tarpeettomasti, odottaneet kohtuuttomia, jättäneet kehumatta, olleet liian etäisiä, pelotelleet, rajoittaneet liikaa, hidastaneet itsenäistymistä ja niin edelleen.

On niin, että pieni lapsi sisällämme on haavoittuva edelleen kaikelle sille, mikä on joskus lapsuudessa aiheuttanut tunnetasolla kipua, menetystä ja surua.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse elää enää tuon lapsen tavoin. Voimme ottaa aikuisen roolin ja varmistaa omien lapsenomaisten ajattelu- ja toimintatapojen, tunteiden kaipuun, tarpeiden hyväksynnän ja turvan.

Voimme itse tyydyttää ja hoitaa omat hyväksynnän tarpeet, huomion vaatimisen ja emotionaalisen tuskan.

Et kaipaa todellisuudessa turvaa, luottamusta, hyväksyntää enää toisilta, vaan eniten itseltäsi.

Se on kuin puhuisi itselleen, sisällä herääville lapsenomaisille reaktioille rauhoittavaan sävyyn:

Minä olen aina vierelläsi, minun kanssa saat epäonnistua niin paljon kuin haluat, minä en hylkää sinua ikinä, minä kuuntelen sinua aina ja lupaan sinulle turvan.

Moni varmasti miettii omalla kohdallaan: kumpa minulle olisi lapsena puhuttu näin.

On niin, että myötätuntoinen, kannustava ja lohduttava puhe vaikuttaa hyvällä tavalla lasten kehitykseen, kun taas pelotteleva, kriittinen ja arvosteleva saa aikaan ahdistuvia ja turvattomia lapsia.

Tämä vanhempien, tai meitä hoitaneiden aikuisten puhe on hyvin usein sisäistynyt meidän sisäiseksi puheeksi. Siksi on tärkeää, että tunnistaa tavan puhua itselleen nyt aikuisena.

Onko se arvostelevaa? Onko se lannistavaa, syyllistävää? Vai onko se lempeää, myötätuntoista ja ystävällistä?

Oli kyseessä sitten pelko tulevaisuuden haasteista, huoli omasta jaksamisesta, pettymys ihmissuhteisiin liittyen tai suru jonkun menetyksen takia, voimme olla itse ensisijainen ensiapu omille tunteille ja tarpeille. Tietenkin olomme helpottuu, jos saamme lohtua myös toisilta.

Toisinaan reagoimme haitallisin keinoin; sorrumme riippuvuuksiin, hukumme pessimistisyyteen, uhriudumme, hylkäämme itsemme ja kenties toisemme, sulkeudumme, pakenemme, vaadimme itseltämme liikoja.

Meillä kaikilla on jonkin verran haitallisia reagointitapoja. Nämä tavat aiheuttavat suurimman osan hankaluuksista ihmissuhteisiimme.

Kun kuitenkin tunnistaa omat omaa emotionaalista ja fyysistä hyvinvointia haittaavat tavat toimia, voi alkaa ottamaan vastuuta omasta elämästä.

Tämä tapahtuu tunnistamalla itsessään ne ajan ja kasvun kerrostumat, jotka heräävät erilaisina emotionaalisina ja jopa fyysisinä reaktioina. Tämä tarkoittaa sitä, että sinussa elää yhä se haavoittuva lapsi, kenties uhmakas ja rajoja etsivä nuori ja samalla aikaa vastuullinen aikuinen.

Vastuullisen aikuisen tehtävä sinussa on antaa se hoiva itsellesi jota tarvitset, asettaa ne rajat jotka ovat hyväksi ja kannustaa, rohkaista ja olla tukena.

Aloita puhumalla itsellesi arvostavaan, hyväksyvään ja välittävään sävyyn vaikka vain mielessäsi. Mieti mielessäsi henkilöitä, jotka ovat tuoneet elämääsi hyvää, sisäistä heidän tapojansa viestiä. Jos mielessäsi on jonkin kriittinen ääni, kuka tuota ääntä kuvastaa, mieti voiko tuota mielikuvaa tai ääntä muokata. Silitä ihosi herkkää pintaa ja niitä kohtia mistä lämpö on kaikonnut.

Anna itsellesi se, mitä tarvitset.

Ja lapsi sisälläsi kiittää antamalla sinulle tilaa olla taas hieman enemmän aikuinen.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat