Joonas Miettinen Uskalla olla ihminen

Miltä tuntuu, kun tuntuu hyvältä?

  • "Mieli tekee hyvää, mutta tekeekö mielihyvä hyvää mieltä?"
    "Mieli tekee hyvää, mutta tekeekö mielihyvä hyvää mieltä?"

Mielihyvä vai hyvä mieli?
 

Seuraan luokkani oppilaita. He istuvat lattialla ja mussuttavat irtokarkkeja. Sitten he juovat suosikkijuomiaan hampaat irvessä. Tänään meillä on lukujärjestyksestä poikkeava päivä. Ja kun on poikkeava päivä, sitä pitää juhlia rennosti. Kaikilla näyttäisi olevan hyvä mieli. Paitsi ehkä sillä yhdellä joka sanoo, että nyt oksettaa. En ihmettele.

Hyvän mielen ja mielihyvän kulttuurit kulkevat käsikädessä. Niin on aina ollut. Kun halutaan, että on hyvä mieli, pitää saada mielihyvää. Leffateatteriin on vaikea mennä ilman karkkia. Saunailtaan on ikävää mennä ilman olutta.

Pieni lapsi on orientoitunut vahvasti mielihyvään, niin kuin me aikuisetkin. Me täytämme mielihyvän tarpeitamme nautinnoilla, jotka toiselle ovat sokerin eri jalosteita, toiselle syväkyykkyjä trendisalilla.

Toisille mielihyvän tavoittelu muodostuu ongelmaksi, lopulta riippuvuudeksi. Ennen hyvää mieltä tuottava Siwan pelikone, muuttui pikavoittojen mukana mielihyvän lähteeksi. Ja lopulta syntyi riippuvuus. Kun taas toinen osaa ehkä irrottautua arkisista mielihyvän lähteistä. Tai ehkä hän korvaa ne toisella mielihyvällä.
  Entinen huumeidenkäyttäjä hakeutuu avantouimareihin, koska on riippuvainen mielihyvästä.
  Tavalla tai toisella meitä ohjataan mielihyvän voimin.
Vai miltä kuulostaisi koulutuspäivä ilman kahvileipää tai virvokkeita?

Mielihyvästä tulee usein krapula, oli se sitten henkinen tai fyysinen. Mutta kuinka moni on tullut riippuvaiseksi pelkästä hyvästä mielestä? Kuinka moni on kärsinyt hyvän mielen jälkeistä krapulaa?

Eloisa työpäiväni koululla loppuu. Kävelen autooni, istahdan pehmeälle kangaspenkille ja kaasutan turbosaabilla tieheni. Hyvillä mielin, tietenkin. Piipahdan töiden jälkeen ostoskeskuksella. Katselen vaatteita, niitä valkoisia, joita minulla on jo kymmeniä. Ehkä ostankin yhden. En siksi, että saisin hyvän mielen, vaan mielihyvää. Vai kumminko?
  Kävelen meluisaa ostoskeskuksen käytävää, jonka varrella on kahviloita ja lisää vaatekauppoja. Muutamia, kymmeniä, nuoria, kuluttamassa aikaansa.

                              "Katson nuoria,
                            niiden viatonta leikkiä
                               heille rakkaus
                                   on halaus
                            ja poskella meikkiä
"

He tietävät mitä on mielihyvä, niin kuin me aikuisetkin. He juovat suosikkijuomiaan. Halailevat ja pussailevat. Kuluttavat aikaansa, siltä se näyttää. Kuluttavat.
  Elämässä on monia vaiheita. Vaiheita, jolloin ajan virran tahtoisi hidastuvan. Toisaalta taas hetkiä, jolloin tiimalasi on kyljellään. Mutta usein aika tuntuu riittämättömältä. Emme ehdi tehdä niitä asioita, joista saisimme hyvän mielen. Sen sijaan teemme orjallisesti niitä asioita, joista saamme mielihyvää. Siksi ihmettelen ostarinuoria tai – lapsia. Miksi he eivät mene tekemään sellaista mistä he saisivat hyvän mielen, eivät ainoastaan mielihyvää?
  Koska he eivät tiedä miltä tuntuu, kun tuntuu hyvältä.


Hengailulle ja sosiaaliselle vuorovaikutukselle on paikkansa. Joku sanoi joskus: ”Jääkiekkokaukalo on paras paikka kasvaa ihmisenä.” Olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Voihan sitä verrata esimerkiksi ostoskeskuksen pankkiautomaatin viereiseen penkkiin. Se tunteiden kirjo, mitä pelikentällä käydään läpi, on valtava. Ne säännöstöt ja normit, joita urheileva nuori joutuu opettelemaan, ovat moraalista kasvua tukevia. Yhtälailla teatterikerhon mukana kulkeva nuorukainen saa tilaisuuden toteuttaa itseään, kun ohjaaja pyytää vääntämään naamaa mutrulle. Ja pianotunnilla kiroileva tytön reppana. Sekin oppii lopulta soittamaan, koska hänellä on sisäistä motivaatiota. Sählykerhossa kaatuileva lättäjalka on löytänyt pelikentältä paikkansa ja lopulta myös itsensä. Luulen, että he tekevät sitä mikä tuntuu hyvältä.

Koska lapsi ja nuori ei osaa itse säädellä riittävästi mielihyvän nauttimista, vanhempien tehtävä on ohjata ja tehdä näkyväksi heille valintoja, joista he voivat poimia itselleen elämäänsä hyvän mielen, pelkän mielihyvän sijaan.

Kun on valinnut elämäänsä asian, joka tuottaa hyvää mieltä, voi saavuttaa sen mitä tavoitteleekin.

                            "On yhtä tärkeää opettaa lasta
                              tunnistamaan ilon tunteet,
                              kuin esimerkiksi pettymyksen
                              ja ärtymyksen tunteet.
"
 

Mutta mitä on hyvä mieli? Miltä oikeasti tuntuu, kun tuntuu hyvältä?

Hyvä mieli ei ole pahan mielen poissaoloa. Se ei ole tunteiden turruttamista tai negatiivisilta tuntuvien tunteiden latistamista ja välttelemistä. Hyvä mieli ei ole välimaastoa, jossa poimitaan puolukoita niin ettei yhtään jää sankoon, eikä yhtään mene suuhun.

"Hyvä mieli tuntuu hyvältä."

Hyvä mieli tuntuu kehossa. Se tuntuu mielessä. Tunteella, on lähes aina kehollinen vastine: kihelmöintiä, painon tunnetta, lihasten kiristymistä, vatsan venkoilua, tikustelemista, rentoutta, tärinää, sykettä. Tai niin kuin yksi oppilaani sanoi: ”Minun jalkani puutuu aina kun menee huonosti.”  En väittänyt vastaan. Se on kiitollisuutta, innostuneisuutta, tyytyväisyyttä. Se on hyvältä tuntuvien tunteiden kirjoa.

Kuinka usein me huomaamme sen tilan, kun meistä tuntuu hyvältä? Miltä se oikeasti tuntuu, kun huomaa miten kauniilta rakkaan silmät näyttävät auringonvalossa? Miltä se tuntuu, kun on ajanut yötä vasten kotiin ja kuunnellut lempimusiikkia koko matkan? Miltä se tuntuu, kun kahvikuppi odottaa pöydällä, eikä ole kiire minnekkään?

"Miltä se tuntuu? Hyvä mieli?"
 
Jäädään tunnostelemaan. Etsitään ja ilahdutaan.
Mikä hetki tuntuu hyvältä teidän päivässänne?


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat